perjantai 8. kesäkuuta 2012

Se on muuten kesäkuu jo!

batiikkia tulossa
Elossaan ollaan! Tai minä, en puhu itsestäni monikossa. Viimeviikot on kyllä sujahtanut ohi kuin veeärrän pikajuna, kun jättää kiertämättä Kouvolan kautta.

Sain viikoksi taas kaksi vierasta, toinen mieluisa ja toinen ei. Toinen oli Lasse ja toinen flunssa. TAAS! Luultavasti ilmastointi aiheuttaa tämän reaktion ja voitteko kuvitella; kun saavuin Balille mulla oli KYLMÄ! Tuuli oli aika navakka ja en tietenkään pakannut pitkää paitaa mukaan. Eihän sitä Indonesiassa tarvitse (muutakun sisällä.. ilmastointi<3) Tänään toinen vieras lähti takas Suomeen ja alan valmistelemaan aamukampaa omaan kotiinpaluuseen. Jos löydän kamman. Ihana Taijahan kotivärjäsi tukkani hammasharjalla kun en löytänyt kampaa. Mutta lopputulos oli loistava!



kaakao

Viimeviikkoihin on mahtunu enemmän kun varmasti viimeiseen puoleenvuoteen! Käytiin toukokuunlopulla Lassen ja Taijan kanssa Balilla ruhtinaalliset 5 päivää. Lomaan mahtui rannalla makoilua, 1kpl meressä dippaus, yöelämän tsekkaus, privaattiretki Ubudiin (saatiin oma opas ja kuski..) jossa käytiin ihastelemassa mm. vesiputousta ja apinametsää (monkey forest). Päästiin myös kahviplantaasille, vaikka uskon että se oli huijausta.. mutta siellä valmistettiin kopi luwakia, joka on kallein kahvilaatu. Se tehdään sivettikissan kakasta. Kun se on siis eka syönyt kahvinpapuja. Ajjaij hyvvää oli! Käytiin myös katsomassa perinteikäs hinduteatteriesitys, jonka loppuhuipennuksena eräs jamppa pyllähti nuotioon, tarkoituksella. JEA, mikä meininki! Sen jälkeen päästiin rantaravintolaan syömään seafoodia. Flunssa alkoikin jo tuntua kurkussa ja nälkä mahassa. Viimeisellä lusikallisella nielaisin sitten kalanruodon joka mukavasti tarttui turvonneeseen kurkkuun. Samaan aikaan trubaduurit lauloi pöytämme edessä bäkkäreitä, maksua vastaan tietenkin ja tuuli sai kaipaamaan sitä unohdettua pitkää paitaa. No tarjoilija huomasi hätäni ja toi BANAANIN.Kiitos, mutta ei toiminut. Henki kulki, mutta ikävä pisto joka kerran kun       nielaisin. NO, päätin pärjätä hotellille asti ja kaivoin sen sitten omin pikku sormin ulos kurkusta. Ehkä epämiellyttävin kokemus ikinä. Voin kertoa, tästälähtein ei enää seafoodia, paitsi Fish 'n chipsejä. Ja kalapuikkoja. Ja lohta... kiitos. Mutta reissu oli kyllä loistava! Seuraavaksi olisi kuitenkin kiva lähteä katsomaan mitä muuta Indonesialla on tarjottavanaan kuin Bali..

 

vesiputousvau
Viikko sitten saatiin uusi harjoittelija ja kämppis, joka on erittäin tervetullutta seuraa. Mutta mulla itsellä on kohtsillään muutto tuohon lähelle talonvahdiksi... Käytiin sitten yhdessä lauantaina varmistamassa että Jakartassa ON merenrantaa. Käytiin Ancolissa joka on lähinnä perheille suunnattu mesta. Oli todella outoa että Jakartassa löytyi meri ja AURINKOA! voi että sitä kuumuutta ja hien määrää. Epätodellista mutta totta. Sen takia otin ja pyörryin. Onneksi kerkesin ilmoittaa tästä tulevasta tapahtumasta ja kaikki meni ok. Ihanat seuralaiseni auttoiva ja pääsin taas jaloilleni. Siis luultavasti tämä johtui siitä, kun en juonut yksinkertaisesti tarpeeksi vettä.

bannaania







Elä mäne!

Ruotorafla, atmosfääri oli kivempi mitä kuva antaa ymmärtää
Sivettikissa ja kakkaa. Karmea häkki..




















kaffetta
Täällä on nyt meneillään Jakarta International Dance Festival ja käytiinkin sen avajaiset tsekkaamassa. Ihan kivat. Paitsi että vika esitys oli niin paska että lähettiin kesken pois :D Mut siinä oli suuressa osassa kertoja joka puhui vain indonesiaa, joten oltiin oikeutettuja teksityksen puuttuessa lähtemään pois. Internationaalista indeed... Päästiin myös telkkariin, mutta onneks ei tietoa tuleeko se ulos ollenkaan kun niin huonosti esiinnyttiin. Piti siis sanoa yhteen ääneen jotain indonesiaksi ja tietysti jäädyin täysin...  Kulttuuria  (no melkein) käytiin katsomassa tässä Lassen kanssa elokuvan muodossa. Dark Shadows oli leffa ja ihan katsottava. Olihan siinä Johnny Depp. Täällä on tosi muuten mukavat ja hyvät leffateatterit ja kaikenlisäksi edullisia!! 2 lippua ja popparit yhteensä 8e. Ja tietenkin, sain mahan niistä popkorneista tosi kipeäksi ja satoi vettä, eli taksijonot oli hullun pitkät. Epämiellyttävin tilanne heti kalanruoto-tilanteen jälkeen.
Että semmosta tälläkertaa.


Kameralla olen hutkinut muutamia otoksia ja yleisön (äitin) pyynnöstä laitan kuvia parista apinasta ja muutakin! Hyvin aseteltuna tietenkin :D Btw, siellä monkeyforestissa apinat liikkui vapaasti ja saattoi hypätä ihmisten niskaan. Ei saanut huutaa eikä juosta, muuten ne puraisee. Sain yhden selkääni ja varmaan ne ottamani 2 rabiesrokotetta antoi en verran seesteisen olon etten huutanut. Ei purrut JEI!


Jakartan meri!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti